Kuinka saada nuoriso tuntemaan olonsa hyväksi

Nuorten hyvinvointi, tai valitettavasti usein myös pahoinvointi, on asia josta puhutaan paljon, mutta aina ei ole selvillä kuinka paljon nuorten hyväksi todellisuudessa tehdään. Tilanne varmasti myös vaihtelee aina paikkakunnasta riippuen, ja valitettavasti nuorisolle tarjottavissa palveluissakin on kunnan taloustilanteella ratkaiseva osuus.

Kaikki ei kuitenkaan riipu rahasta, ja nuorien hyväksi voidaan tehdä paljon muutakin kuin tarjota harrastuksia tai ajanviettopaikkoja. Monesti aikuisen kanssa kaverina oleminen on teini-ikäiselle tärkeämpää kuin aineelliset asiat. Kunnalliset nuorisotyöntekijät ovatkin tässä avainasemassa tarjoamalla tekemistä ja ideoita murrosikäisille lapsille, ja ennenkaikkea olemalla keskustelukaverina heille. Ei kuitenkaan tarvitse olla nuorisotyöntekijä, että voisi vähän katsoa ”nuorten perään”. Monilla nuorilla on alkoholikokeiluja, jotka riistäytyvät käsistä. Tällaisissa tilanteissa ainakin pitäisi jokaisella aikuisella hälytyskellot soida.

Nuorten asialla toimivat myös monet yhdistykset järjestäen erilaisia keräyksiä ja tapahtumia. Tunnetuin lasten ja nuorten hyväksi järjestettävä tapahtuma Suomessa on Elämä Lapselle konsertti, jota on järjestetty vuosittain jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Tämän tapahtuman järjestäjä on Lastenklinikan kummit Ry, ja kaikki konsertin tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Vastaavia, mutta hieman pienempiä tapahtumia järjestetään paljon, ja niistä on paljon hyötyä nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Varsinaisen rahankeräyksen lisäksi ne myös pitävät nuorison ja lasten asioita yleisessä keskustelussa.

Nuorison tukeminen on kuitenkin ennenkaikkea ruohonjuurityötä, jossa ensisijainen rooli on vanhemmilla ja kouluilla. Vanhempien pitää osata asettaa rajat lapsillensa. Hyvin yleistä tuntuu olevan myös lasten ”ostaminen” erilaisilla tavaroilla, peleillä, viihde-elektroniikalla ja kalliilla harrastuksilla, kun lapsi (josta pian tulee nuori) tarvitsee oikeasti vain hyvän kodin ja perheen. Kasvatusvastuuta ei tule myöskään siirtää kouluille, mutta kouluilla on myös oma tehtävänsä. Opetustentyönsä lisäksi koulun tulee myös kiinnittää huomiota lasten ja nuorten hyvinvointiin. Levottomat ja häiriköivät oppilaat ovat usein oire, jonka takana on pahaa oloa.

Go to Top